Kevään ensimmäiset...

Lisää hirviökasveja...

...joo nyt on joku triffidien kapina menossa liittyen edelliseen postaukseen. Tää alkaa jo olemaan pelottavaa.
Tässä on Aaronin sauva, jonka ostin puutarhamessuilta. Kasvia kukitetaan kuivana mukulana, mutta ennenkuin ehdin lukea ohjeet, olin jo uittanut mukulan. Kaadoin veden pois, mutta luulen, että kylvystä kasvi sai sopivan herätyksen levosta ja vauhtia kasvuun.

Tässä pikkuinen on vasta 65 cm korkea.

Ja tänä aamuna sitten istuin kahvipöydässä, kun pelästyin omituista kovaa kahahdusta, kuin joku olisi liikkunut muutaman metrin päästä. Katselin ympärille,että onko täällä joku, kun huomasin triffidin huojuvan.

Päällimmäinen kerros "nupun" ympäriltä oli kiertynyt rullalle alas!

Triffidi on nyt 87 cm korkea ja aika pelottava. Ensi yönä sille kuoriutuu tietysti jalat.

PS. töistä tullessa hämmästyin, kun matot oli kaikki pihalla ja ovet auki ja mies siivosi täydellä höyryllä. Ihmettelin kun just viikonloppuna tehtiin se. Selitys oli kuulemma, että koira on tehnyt asiansa sisälle ja haju oli miehen kotiin tullessa tyrmäävä.

Lähdin siitä lenkkeilyttämään koiraa ja takaisin tullessa oli hajuunkin löytynyt toinen syy. Tämä triffidi! Se oli nyt pihalla ja kun menin nuuskimaan, niin haju oli tosiaan järkyttävän paha. Mulla on toinen triffidi töissä ja ei kun työpaikalle takaisin hakemaan triffidiä, ettei koko osastoa tarvitse huomenna evakuoida.

Mähän arvasin, että jotain saa..nallista sillä oli mielessä. 

Thihiii ; )

FEED MEEE!!!!

Tirsk : )

Siis ostin tämän kevätpuutarhamessuilta pikkutytöille. Eivät ole vielä nähneet ja luulen kyllä, että pelästyvät pahanpäiväisesti.

Kuvahaaste...

...oli kiva saada Riitalta, joka pitää blogia nimeltä Koskaan ei ole liina myöhäistä.
Ihan orjallisisesti en pystynyt ohjeiden mukaan kuvaa valitsemaan, koska kuva olisi ollut pojan koulukuva, jossa näkyy muita oppilaita.
Haaste on siis : Laita blogiisi neljännen albumisi neljäs kuva ja kerro siitä.

Kuvassa lentää harmaahaikara Pellingissä Porvoon saaristossa toissa kesänä. Veneilymme alkoi alkoi joskus vuonna -99, kun mies osti opiskelukaveriltaan baaritiskillä pikkutunteina vanhan lasikuitumoottoriveneen, joka oli maannut viime vuodet kaislikossa keräämässä levää kaverin appiukon kuoleman jälkeen.
Se avasi meille kokonaan uuden maailman! Pikkupoika oli vasta parivuotias kun vietimme aikaa viikonloppuisin ja lomalla Pellingissä teltassa nukkuen. Vene oli hmm... rämä. Moottoria oli korjattu narulla ja keula vähän vuoti, kun sillä oli tarpeeksi monta kertaa ajettu rantaan ja kolhittu.
Muistan kun siskoni kanssa jauhoimme purkkaa venematkalla, että saimme keulaa paikattua purkalla, ettei vesi ihan virtaamalla tule sisään.
Vene oli meillä täällä maissa trailerin päällä aidatulla ja lukitulla alueella, kun kerran paikalle mennessä lukko oli rikki ja vene varastettu.
Järkytys oli suuri. Tuntui, että meiltä oli varastettu osa elämää, vaikka vene varmaan varkaille oli pettymys, kun pääsivät lähempää katsomaan.
Kauaa emme ilman venettä olleet, vaan ostimme isomman, 70-luvulta sekin, mutta siinä oli oikein hytti!
Saimme siis nukkua sisällä, mutta jotenkin siitä ei yhtä paljon nauttinut kun telttaöistä.
Paras muisto isommasta veneestä on, kun ajoimme sillä Kotkaan. matka kesti kolme päivää, kun ajoimme aina leiripaikasta toiseen ja olin kamalan ylpeä kun osasin itse suunnistaa merikartan mukaan reitin.
Viime kesänä alkoi tuntumaan, että onko tämä jo nähty ja harvemmin tuli enää lähdettyä merelle ainakaan yöksi, päiväreissuja kuitenkin. Myimme veneen. Ostaja oli nuorehko mies, joka tuli kahden pikkutytön kanssa venettä hakemaan ja tuntui oikein hyvältä, kun tiesi, mitä elämyksiä perhe ja lapset tulevat saamaan.
                       No, ei mennyt montaa viikkoa kun kun asia oli mietityttänyt sen verran, että ei täss äkyllä ihan maakravuiksi kyllä jäädä ja ostimme kolmannen veneemme. Se oli jo syksyä, että en ole veneen kyydissä ollut kuin koeajolla. Siellä se odottaa talvisäilössä ensi kesää. Tämä vene on pieni, niin että sitä voi vetää autolla trailerissa ja viedä mille vesille tahtoo.

Tämä nyt ei suoraan kerro kuvasta, mutta sivuaa sitä. Saarissa leiriytyminen on antanut hirveän paljon meille kaikille ja varsinkin se on antanut leimansa pikkupoikaan, joka on jo 14 v. Talvella on ihana muistella kesää, kun makaa kalliolla ja edessä aukeaa avomeri ilman minkäänlaista saarta tai luotoa. Vain horisontti, jossa taivas ja meri yhtyvät utuisena viivana. Ei erota, missä taivas loppuu ja meri alkaa. Ainoa ääni on aaltojen loiske.

Jatkan haastetta Villikissalle, Possumammalle, Pilviharsolle ja Helenalle Rappioromantiikkaan.
 Jään tänne kaihoisiin tunnelmiin...

Nyt se alkaa...

....kevät nimittäin, tai kesän ihan ihan alku.

Pihalla on lunta vielä ihan kiitettävästi, mutta sisällä on kylvöt alkaneet. Eilen kylvin kasvihuonekurkkua, pensastomaattia, paprikaa ja meksikon samettiruusua. Tänään viidakkokurkkua. Vielä on paljon siemenpusseja odottamassa. Niiden kylvöajat on vähän myöhäisemmät.

Kasvihuoneessani päivälämpötila nousee aurinkoisena päivänä jo pitkälti päälle kahdenkymmenen.

 Alla oleva kuva on viime kesän alusta. Huomasin juuri, ettei minulla ole yhtään kuvaa keski- tai loppukesältä, kun kasvihuone täyttyi ja koristekurpitsaköynnökset muodostivat katon huoneeseen.

Mun lempikasvi on pelargoni Mårbaca. Plantagenissa oli niitä poistohyllyssä, roskiskuntoisia resuja, joita sai ostaa alle kahdella eurolla. Ostin kokeeksi yhden ja siitä kasvoi aivan upea. Se kasvaa aika isoksi ja kukat ovat vähän pienemmät kuin jalostetummissa  pelargoneissa, mutta niitä on kukassa yhtä aikaa jopa kaksikymmentä!

Sain talvetettua Mårbackani kodinhoitohuoneen ikkunalla ja eilen vaihdoin sille uutta multaa ja leikkasin pistokkaita.

                                                        Mårbacka viime kesänä.

Pikku lapsenlapsi oli mummilla yökylässä. Tyttösellä ei ole pottunokkaa, mutta kai se näyttää isolta, kun työntää nenän kameraan kiinni!