tiistai 10. marraskuuta 2009

Joulunalusaikaa....?

Voiko jo sanoa niin. Ehkä se on yksilökohtaista. Minä ainakin elän joulunalusaikaa. Kalenteria kun katsoo, niin eipä ole vapaa-ajan ongelmiakaan. Arki-iltoina on joka ilta ohjelmaa ja ei tässä montaa vapaata viikonloppuakaan ole ennen joulua.
Ensi viikonloppuna on hyvä nollaus pikkujouluristeilyllä. Seuraavalla viikolla on Suomen lasten parlamentin täysistunto Helsingissä. Pikkupoikamme on siellä yksi edustajista. Torstai-iltana on Helsingin kaupungin vastaanotto, jonne näillä näkymin pääsee myös saattaja (minä) kuokkimaan. Seuraavana päivänä on työskentelyä työryhmissä ja meidän pojan kohdalle osui vielä yksi MOJOVA juttu perjantaiksi, josta en uskalla vielä edes puhua vaan kerron sitten lähemmin.
Ilmeisesti minulle tulee jäämään Helsingissä vähän omaa aikaakin pojan ollessa työn touhussa, niin pääsen shoppailemaan! Joululahjoja varmaankin, vaikka enimmäkseen olen tehnyt itse. Jotain pientä voin laittaa lisäksi.


Joulunviettokin on ratkennut. Lähdemme aattona Kotkaan ja vietetään joulu siellä. Olemme yleensä käyneet siellä joulupäivänä syömässä ja aaton on äitini viettänyt siskoni kanssa kahdestaan isäni kuoleman jälkeen. Nyt kun siskonikin on kuollut täytyy tehdä näin, ettei äiti ole yksin. Koville joulu tulee ottamaan. Viime joulun jälkeen kun emme enää nähneet siskoani kun oikeuslääketieteellisellä. Siskoni tulee mieleeni vielä joka päivä.

2 kommenttia:

tia kirjoitti...

On teillä touhua ennen joulua ja kaikkea jännääkin tiedossa. Nuo ekat joulut läheisen poismenon jälkeen ovat surullisen haikeita, onneksi ei tarvitse ihan yksin joulua viettää.

Donna kirjoitti...

Joulussa on minusta parasta juuri sen valmistelu. Aloitan joulukodin rakentamisen ensimmäisenä adventtina, mutta siihen mennessä täytyy suurempien siivousten olla ohi. Punaiseen joulusukanvarteen on jo piilotettuna muutamia lahjoja odottamaan paketointia. Joulukortti-idea on muhimassa. Keräämiäni joulukuisia aikakauslehtiä olen jo selaillut. Punaiset kynttilälamput ovat jo syttyneet ajatuksissani.
http://donnanikkunasta.blogspot.com/