Kaikki muut on varmaan jo lomalla. Työpaikkakin on kuin kummitustalo - yksinäisiä sieluja harhailee kuin eksyksissä ja ehtii vain nähdä, kuinka jossakin ovi heilahtaa tai heikko ilmavirta käy, kun joku on kulkenut!
Meillä on kotona ekan kerran juhannusta edeltävän torstain jälkeen tilanne, ettei ole yhtään vierasta tai hoidettavaa. Koko ajan on ollut jotain. Jos ei muuta, niin hoitokissa! Kissahan on vaivaton muuten, muuta kun ei esim. ole totuttu pitämään ovia lukossa, niin kyllä sai olla tarkkana ettei kissa karkaa, kun se on sellainen houdini, että avaa ulko-ovenkin ja lähtee kävelylle milloin tykkää. Oisi painajainen ilmoittaa kissan omistajalle, että se on hävinnyt. No, saimme pidettyä kissan tallessa ja kun kissa lähti omistajiensa matkaan, niin oli jo kolme lapsenlasta ja koira hoidossa.
Pientä vipinää. Se kulminoituu aina siinä vaiheessa kun on aika esim. mennä päiväunille.
Pienin 5 kk älähtelee siihen malliin, että en enää kauaa sitä tuttipulloa oottele ja toinen vaippaikäinen on ilman vaippaa samaan aikaan kun 3- vuotias vaatisi jostain muusta syystä huomiota. Aivoissa pyörii salamannopeat riskianalyysit ja jalat alkavat ottaa juoksuaskelia. Jos nyt alan lämmittämään tuttipulloa, toinen vaippaikäinen ehtii luultavasti pissata lattialle, mutta jos taas alan laittamaan vaippaa, saattaa viiskuisen kärsivällisyys pettää vauva nostaa h-----sen äläkän.
Rankkuutta lisää se ettei yöunista tahdo tulla mitään. Ensimmäinen herätys kahden aikaan, kun 3 v on herännyt, eikä tietystikään viitsi yksin valvoa ja herättää pikkusiskonsa seuraksi. Kohta kuuluu huoneesta hipeä kikatus.
Kun tilanteen on saanut rauhottumaan min.tunnin kuluttua, alkaakin 5 kuinen kaipailemaan syömistä.
Mutta en niitä kyllä mihinkään vaihtaisi! Ihaninta on kun pieni tulee luottavaisena syliin kun asiat ei suju hyvin, siihen malliin, että tämä on mun ihminen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti