sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Neulomista...

Ensi viikolla on tiivis viikko ja kun Junna vasta opettelee elämistä meillä, siirsin kolme hiihtoloma vapaatani ensi viikolle. Junnan ensimmäisen viikon on poika ollut lomalla ja sen seurana päivisin. Ensi viikolla Junna saa viettää siis kaksi päivää omin päin.
Joulutauon jälkeen ensi viikolla alkaa taas ikonimaalaus ja jooga. Lisäksi varasin ajan kuntosalille alkukartoitukseen ja vielä iltoihin mahtuu yksi vamhempainilta koululla.

Olen kutonut innokkaasti muutaman päivän ja tässä tulos:

Tadaa! Villatakki juuri 4 v täyttäneelle. Nappien kanssa meinasi todella tulla ongelma. Olisin halunnut jotkut kivat "lastennapit", mutta tästä kylästä ei käsityötarvikkeita löydy. Etsin kaupungista Eurokankaasta, ei sopivia. Yhdestä lankakupasta löytyi sitten lajitelmapakkaus ja kotona vasta huomasin,että lajitelmassa ei ollut kuutta samanväristä ja kokoista nappia. Niinpä tuli sitten "lastennapit" erivärisistä napeista.
Malli oli ihanan helppo. Siitä saa sen kuvan, että osaisin pitsineuletta, mitä en osaa.
Lähikuva:

Työn alla on jo villatakki 2- vuotiaalle pikkusisolle Novitan Kukkaketo-langasta.

Ei kommentteja: