Olin jo jonkun aikaa ajatellut virkata kesäksi laukun ja mallikin oli katsottuna Hanko-langasta. Kun vihdoin oli aikaa aloittaa, huomasin,että laukku oli neulottu ympyrän mallisena ja ihan liian vaikea mulle. Niinpä virkkasin tämän omasta päästäni. Se on virkattu leveänä kaitaleena, ettei tarvinnut tehdä kahta samanlaista kappaletta. Vielä virkkasin soikean pohjakappaleen.
Vuorikin löytyy, niin pysyy tavarat paremmin sisällä. Vuoressa on myös tasku tärkeille asioille, niin ei ole kaikki sikin sokin kassin pohjalla. Vuori on ommeltu useista kappaleista, kun sopivaa kangasta oli vaan tilkkuina.
Vielä aion virkata yläreunaan lenkin ja vaikka vuolla puusta tikun napiksi, niin pysyy kassi kiinni, eikä tarvitse huolehtia tavaroista.
Enää neljä päivää töitä ennen kesälomaa!!!
Vähän harmittaa, kun on jo heinäkuu ja jotenkin en ole vielä ollenkaan kokenut että olisi kesä. En ole ollut missään kesäisessä paikassa ja ilmatkaan ei ole olleet kovin kesäiset. Arki on vaan jatkunut ihan samanlaisena ja toimiston ikkunasta vaan seuraa että joo, on jo lumetkin sulaneet.
2 kommenttia:
Hyvin sopii toi vanhan kassin hihna. Muuten, mulla on tota samaa vuorikangasta, kun oli jossain tilkkupussissa jonka ostin kirppikseltä ;)
When it comes to providing best assignment service online,
Unique Submission makes sure to complete assignment antecedently to offer scholars enough time to proof read the given assignment
before submitting it to their tutors/professors. We never compromise to timely delivery and deadlines given by our customers.
Assignment Help Services
Lähetä kommentti