torstai 26. toukokuuta 2011

Koiran aamu...



 Ai tä? Herätys? Pääseeköhän täältä, kun joku on taas pudottanut yöllä tyynyn mun päälle..

 Koira on jo vääntäytynyt oikeinpäin jalat kohti lattiaa.

 Reipasta ravistelua...
...ja haukotus, niin jaksaa lähteä pissille.

Blogikirjoittelu on ollut vähän verkkaista. Ei tahdo aika ja tarmo riittää. Päivätyön lisäksi on tullut ilta ja lauantaityö luontaistuotekaupassa. Niin ja yksi muutos työelämässä on muhimassa.
Mulla on joutilaan ajan puutetta! Lomapäivätkin kuluu monimuoto-opiskelun lähipäiviin.
Silloin kun saa vaan olla, vaikka illalla kahdeksan jälkeen, on niin puhki, ettei jaksa kun tuijottaa vähän telkkaria ja nukkumaan.
Mutta olin mä Naisten kympillä. Kuntokävelijöiden ryhmässä, enkä ole eläissäni kävellyt niin kovaa. Lenkkarit oli vanhat ja kulahtaneet ja nyt näyttää, että yksi kynsi irtoaa ja nilkat on ihan turvoksissa, vaikka jo monta päivää on mennyt. Kävinkin tällä viikolla ostamassa uudet lenkkarit ja ihmettelin, että onko mulla tosiaan niin iso jalka, kun en eläissäni ole ostanut niin isoja kenkiä. Vasta kun huomasin nilkkaturvotuksen, tuli mieleen, että olikohan mun jalat niin turvoksissa. Ehkä ne kengät on normaalitilassa mulle ihan liian isot! En ole kokeillut kaupan jälkeen.
Muuten kympillä oli tosi kivaa. Ensi vuonna uudestaan, mutta paremmin valmistautuneena. Jos vaikka yllätän itseni ja treenaan hölkkääjien ryhmään.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Pihapostaus...

 Tämmöistä sumukonetta olen haikaillut pihalammikkoon jo pari vuotta ja nyt se vihdoin hommattiin. Odotan vaan, että enkelipatsaan takana kivien välissä oleva iiris kasvaa ja vihreät rehevät lehdet kaartuvat lammikon ylle. Vielä elokuun hämärät illat, niin lammikko on (varmaankin) ihana.

 Hei! Kattokaa, mä löysin kukkia!
Oli niin hieno kukkakranssi, että täytyy tähän vielä erikseen laittaa kuva. Niin muuten kranssin kanssa kävi niin, että illalla istuin olohuoneessa ja mies käveli pihalla ja huomasi kukat. Samassa hän potki kranssin rikki
: ( , ettei voikukat pääse siementämään. Olisin kyllä kieltänyt, jos olisin ollut puhe-etäisyydellä.


 Jouluruusu on kukkinut jo tosi pitkään ja kun luulin, että nyt se on parhaimmillaan, niin kukkien määrä on siitäkin vaan lisääntynyt. Alakuvassa Moskovalaisrouvalle uusi tuttavuus, ruohonleikkuri. Sitä piti nuuskia vähän kauempaa kurkotellen. Jos vaikka käynnistyy.
 Äitienpäivälahjaksi sain omalta äidiltä pinkin silikonikakkuvuoan, joka on ruusun muotoinen. Mietimme miten hienoja kakkuja sillä voitehdä ja miten koristella mahdollisimman ruusumaisesti. Mutta ensimmäinen leipomus olikin saaristolaisleipä. Ohjeen nappasin Kotoliving- blogista.
Viikonloppuna suunnataan naisten kympille. Toivottavasti ilmat suosii.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Nyt alkaa meditointi...

Olen joskus aina innostunut meditoimaan enemmän tai vähemmän, mutta en koskaan niin säännöllisesti, että mitään kehitystä olisin havainnut. Nyt kuitenkin löysin kivan blogin   Highway to health  jossa oli myös kuukauden mittainen meditaatiohaaste.
Aloitan tänään!
Ei varmaan tee yhtään pahaa. Jospa se lisäisi keskittymiskykyä ja rauhottaisi mieltä.
Päivät on  täynnä ja mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia niin paljon, että kaiholla odotan ehkä 15 vuoden päästä koittavia eläkepäiviä. Aika epäreilua, että nyt kun olisi kauheasti tekemistä., täytyy käydä suurin osa ajasta töissä, mitä ei ehkä edes koe kovin mielekkääksi. Kuinka antoisaa elämä olisi, jos voisi toteuttaa omia mielenkiinnon kohteitaan. Kyllä niissäkin voisi olla jotain tuottavaa ja ihan työtäkin, eikä pelkkää huvittelua. Se vaan tuntuisi huvittelulta.
Sain mä ensimmäisen ihan yksin, ilman ohjausta maalatun ikonin valmiiksi. Mulla oli tämä kaunis malli valkopukuisesta enkelistä, jonka halusin maalata, mutta mallissa enkeliä ei ollut nimetty. Niinpä olen etsinyt enkelille nimeä. Ensin ajattelin enkelin olevan Jegudiel, mutta Jegudielillä on yleensä ikoneissa kädessä ruoska  ja jokin muu tyypillinen tuntomerkki.
Sitten löysin tämän toisen valkopukuisen enkelin, Jeremiel.
Jeremiel on yhteysenkeli Jumalaan ja auttaa myös kuolleita rajan yli. Ja löysinpä sellaisenkin tehtävän, että Jeremiel antaa ihmisten kumppaniksi eläimiä, eli kun ihminen tarvitsee kehittyäkseen jonku tietynlaisen eläimen ja eläin on kotia vailla, johdattaa Jeremiel nämä kaksi yhteen!
Ei voi olla tulematta mieleen meidän Junna. Yudzhina Venäjältä, joka tammikuussa muutti meille.

En ole mikään asiantuntija ja joku varmaan osaisi valaista enemmän asiaa.
Ikonimaalauksellekin haluaisin enemmän aikaa. Poika (14 v) toivoo, että maalaisin hänelle opiskelijoiden ja filosofien suojelupyhimyksen.
Neljäs lapsenlapsi syntyy heinäkuussa ja lasten äidille haluaisin maalata Marian Jeesuslapsen kanssa.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Kevättä pihalla...

Tässä kuvassa on meidän valkosipulipenkki!
Mies nosti sipulit vanhasta penkistä, kun alkoivat olemaan niin kitukasvuisia ja vaihdettiin uuteen paikkaan. Ihmettelin jo aikaisemmin maasta työntyviä piippoja, että miten toiset on niin omituisen näköisiä. Ollaan kovasti ihmetelty ja ainoa selitys on, että maahan on levitetty lehtikompostia, jonne on joskus heitetty pääsiäisnarsissit. Sipulit on tehneet pieniä sivusipuleita ahkerasti ja mieshän ei tietysti erottanut niitä valkosipulin kynsistä. Oli penkin toiseen päähän tullut vähän sipuliakin.
Hain loput nousevat sipulit vanhalta paikalta ja istutin joka narsissin viereen yhden.
  

Jouluruusu kukkii ahkerasti. Se kukki jo viime vuonna, mutta ei ihan näin komeasti.
Kasvihuoneen asukit ovat kerääntyneet lämppärin ympärille. Lamppuöljyllä toimiva lämppäri on löytö kierrätyskeskuksesta. Yhtenä yönä oli polttoaine loppunut ja lämpö laski pariin asteeseen. Lämppärin ollessa päällä yölämpötila on alimmillaan noin 12 astetta.
Kauhean paljon en ole ehtinyt pihan hyväksi tehdä. Mihin aika menee?
Aloitin vuoden alussa opiskelunkin työn ohessa. Liittyy luontaistuotealaan. Kävin asioimassa paikallisessa luontaistuoteliikkeessä ja samalla ilmoitin olevani halukas, jos vaikka tarvitsisivat viikonloppu- tai ilta-apua. Olin ajatellut, että ei varmaan mitään mahdollisuuksia, mutta nyt olen ollut siellä jo pari kertaa ja kalenteriin on merkitty vuoroja parille viikolle eteenpäin. Ala on todella kiinnostava ja opiskeltavaa riittää varmaan lopuksi ikää. Saas nähdä mitä kaikkea tästä seuraa!
Tuntuu ihmeellisesti siltä, että toiveilla on taipumus toteutua. Oleppa siis tarkka siitä mitä toivot!