Käymisvaiheessa...

...on moni asia mun elämässä tällä hetkellä. En viitsisi edes keskeneräisiä asioita tänne kirjoittaa, vaan palaan asioihin myöhemmin. Meditointi tekee ihmiselle hyvää ja tuntuu, että se auttaa myös selvittämään, mitä oikeasti haluaa ja auttaa pääsemään sinne. Harmittaa vaan jälleen kerran se, että asun täällä tuppukylässä, missä kaikenlainen tarjonta on vähäistä. Olisi ihanaa löytää jostain meditaatioryhmä, jossa voisi oppia  ja tavata samanhenkisiä ihmisiä. Hyvän kuuloisia ryhmiä löytyisi kyllä lähikaupungeista, mutta vähän pelottaa näin aloittelijana mennä yksin sinne konkareiden joukkoon.

Toivottavasti pääsen joogaryhmään ensi syksynä. Sitäkään täällä korvessa ei ole tarjolla kuin kansalaisopistossa, mikä tarkoittaa, että ryhmä kokoontuu vain lyhyet syys- ja kevätlukukaudet. En tiedä johtuuko säästösyistä, että lukukaudet ovat vanhoista ajoista lyhentyneet huomattavasti.

Olen joskus aikaisemmin käynyt hathajoogassa ja sen pohjalta voin joogata jonkun verran kotona, mutta opetusta ja ohjausta tarvittaisiin.

Kapeassa tarjonnassa on sekin haitta, että jos ryhmää vedetään vain liikuntapohjalta, niin kuin oletan kansalaisopistossa olevan, jää joogan tärkeä henkinen opetus saamatta.

Kuvituksena tässä jutussa on IHANA hamonen, jonka tilasin netistä (Louhitar). Tämä on kertakaikkiaan tyttömäinen ja sopiva näin kolmen lapsen mummille!

Sattumaa ei ...

En oikein tiedä mitä on tapahtumassa, tai tiedän, mutta voin vaan ihmetyksellä seurata. Kirjoitin jo

aikaisemmin, miten mun elämään marssitetaan ihmisisä taaksejääneistä elämänvaiheista. Sain viestiä siitä, miten menneestä pitäisi ottaa käyttökelpoinen mukaan, se, mitä ei silloin ottanut täysin käyttöönsä. Lahjoja, joita ei täysin ottanut käyttöönsä, ei osannut, ei uskonut itseensä. Ajatteli asioita muiden silmin, mikä ei koskaan ole tehnyt ketään muuta kuin onnettomaksi. Onneton jakaa ympärilleenkin vaan onnetonta energiaa.

Nyt törmäilen asioihin, joita en voi pitää sattumana ja jotka kuljettavat kohti uutta suuntaa. Se on vapauttavaa ja turvallista tuntea, että meillä kaikilla on auttajia jotka auttavat kun pyydämme ja uskomme mitä silmiemme edessä näytetään.
Jos ei ole valmis vapautumaan vanhoista kaavoista ja pitää pelkuruuttaan tiukasti kontrollista kiinni, voi olla täysin sokea mahdollisuuksille, mitä meille tarjotaan.
Tämä teksti tulee vaan lujasta tunteesta, enkä tiedä onko siinä lukijalle järjen häivää : ) mutta omahan on blogini!
Tällä viikolla olen menossa työpaikkahaastatteluunkin. En tiedä, onko sillä jutulla käytännössä mahdollista onnistua. <- Myttyyn menon pohjustusta. Mutta varmasti käy, niin kuin on tarkoitettu ja vaan parhaaksi mulle! Joten asiaa ei tarvitse edes jännittää muuta kuin sopivassa määrin.

Aarrekartan tekoa... siis suunnittelua

Kävin viime viikolla energiahoidossa, jossa tuli samalla kanavointia. Se on aika ihmeellistä, miten toinen voi puhua juuri niistä asioista, jotka on pyörineet omassa päässä. Sain paljon rohkaisua ja tukea omille ajatuksilleni ja sanotaan nyt varmuuden vuoksi, että emme kanavoijan kanssa puhuneet asioista etukäteen, emmekä olleet ennen tavanneet. Emme edes asu samalla paikkakunnalla.

Viesteissä tuli myös kehotus,että voisin tehdä aarrekartan niin, että toiveeni ja tavoitteeni kirkastuisi mielessäni.
Ajattelin, että sen huitaisee kasaan noin vaan, mutta ei se käykään niin. Kuvassa on tilanne monen päivän miettimisen jälkeen.

Ensimmäiseksi tulee mieleen ihania tulevaisuudenkuvia. Pieni ihana idyllinen maatila! Joo ja lampaita, talli ja navetta. Aitta pitää olla! Piharakennuksessa on myymälä, jossa myydään vanhaa tavaraa ja jotain omatekoisia juttuja!

Aloin jo netistä katselemaan paikkoja ja ensimmäiseksi vastaan tuli uutinen, jossa pariskunta möi pakkohuutokaupassa juuri tuollaista paikkaa. On kuulemma niin kallis pitää. Mieleen nousi tulevaisuudenkuva. Mulla on juuri tuollainen unelmapaikka, joka tuottaa pelkkää tappiota. Ollaan rahahuolien takia avioeron partaalla ja ajatuskin piharakennuksessa lojuvasta romukasasta, jota pitäisi myydä, saa ahdistuspisteet hipomaan pilviä. Ainoa haave sillä hetkellä on päästä eroon siitä riippakivestä, mutta tappio myynnistä tulee olemaan musertava.

Ehkä mulle työnnettiin siksi tuollainen uutinen nenän eteen, että jäitä hattuun. Toiveilla on taipumus toteutua.
Mistä tietää, mikä oikeasti tekee onnelliseksi?
Jos kerran jokaisella ihmisellä on sielunsuunnitelma, niin se mikä loitontaa siitä, ei tee onnelliseksi?
Vai kuuluuko tämä ottaa näin vakavasti? Onhan muutkin näitä tehneet ja saaneet kaikkea kivaa : )
Oletteko kuulleet naisesta, joka halusi paljon rahaa ja teki aarrekartan. Hän liimasi keskelle oman kuvansa ja ympärille kauheasti seteleitä.
Hän pääsi pankkiin töihin!

Mietteitä...

Olen vähän alkanut miettimään tämän blogin poistamista. Tuntuu, ettei tätä kukaan kaipaa, jos en itsekään. Kivoja blogeja olen löytänyt tätä kautta, joita seuraan säännöllisesti. Itsellä ei vaan tunnu olevan asiaa.
Toisaalta omat mielenkiinnon kohteet, kuten elämä yleensäkin on muuttunut aika paljon viimeisen vuoden aikana ja uusista asioista en haluaisi julkisesti kirjoittaa. Tämäkään blogi ei ole enää vain oma salaisuuteni.
Toisaalta blogi täyttää yhden vuoden toukokuussa. Jos roikotan sinne asti, niin blogi saavuttaisi yhden vuoden kunnioitettavan iän.
Alussa blogit, joissa itse kävin, oli päasiassa sisustusblogeja ja joitain joissa käsiteltiin surua. Monenlaisia menetyksiä ovat bloggaajat kokeneet. Omakin suru oli vuosi sitten vasta parin kuukauden ikäinen.
Nyt kiinnostaa enemmän henkiset asiat, meditointi, jooga ym. Perjantaina kävin ihanassa kanavoinnissa ja energiahoidossa. Sieltä sain paljon vahvistusta mielessä pyörineille asioille ja tällä tiellä haluaisin myös edetä.

Ihana valokuva on viimekesäiseltä Norjan reissulta. Tuntuu epätodelliselta, että on omin silmin katsonut tuollaista maisemaa ja ottanut siitä kuvan! Sinne haluan uudestaan.

Jättikukka ja ärsytyksen aiheita...

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen onnistunut talvettamaan kasvin viileässä. Siis niin, että se lähtee vielä keväällä kasvamaan. Johtuu ehkä osittain siitä, että eipä ole pahemmin ollut talvetuspaikkaa.
Nyt pidettiin autotallissa lämmöt päällä. Niin pienellä, että kyllä välillä meni pakkasen puolelle, mutta kasvipa kesti.

Kasvi on nimeltään Newbiscus, suomenkielistä nimeä en vielä ole nähnyt. Ilmeisesti Hibiscuksen sukulainen, kun on habitukseltaan niin samankaltainen.
Mutta kukka!!!!!!

Löysin omani viime kesänä puutarhanäyttelystä. Sen kukinta oli jo ohi ja kasvi oli leikattu matalaksi. Hintakin oli siis vain 3  €. Näyttelyssä oli kyllä yksi yksilö kukassa näytillä, että tiedän, ettei kuva yläpuolella ole photoshopattu : )

Mielestäni kukka ei todellakaan ole kaunis. Onpahan vaan erikoisuus!

Vaikka vielähän peli ei ole pelattu. Kukka on ns. terassikasvi, eli viihtyy kesällä ulkona, mutta suojassa ja ehkä parhaiten isossa ruukussa terassilla. Sade olisi varmaan tuhoisa itse kukalle.

Mutta ennenkun saan kukkani kasvatettua kukkivaksi ja niin pitkälle, että sen voi ilman hallanpelkoa viedä ulos, voi vielä paljon sattua!

Minua on muuten ärsyttänyt suunnattomasti eräs asia. (Minua ärsyttävät usein monet asiat) Tänään luettiin taas lehdestä kuinka kaksi isoäitiä on saanut karkoituksen maasta. Julmat virkamiehet!!!
Mikä ihme siinä on, että kun nainen tulee vanhaksi tai ei edes välttämättä kauhean vanhaksi, aletaan hänestä puhua, niin kuin ei menisi enää ihan täysillä. Ikään kuin hänestä tulisi jotenkin avuttomampi, tyhmempi, epänainen, joka vaatii holhousta! Ja lakkaako nainen olemasta itsenäinen nainen siinä vaiheessa kun tulee lapsenlapsia?

Eipä silti. Löytyy kasapäin naisia, jotka ilomielin asettuvat muiden paapottavaksi ja heittäytyvät avuttomaksi että enhän minä vanha ihminen ymmärrä.
Onko niin, että kun nainen ei enää ole parhaassa "naimaiässä", jolloin miehet ovat hänestä kiinnostuneita, ei hänellä ole muutakaan arvoa.
Miksei lehdessä lue, että isoisä on karkotettu maasta! Voi parkaa!
TAI jos isoäideille kuuluu jotain oikeuksia, joista ei mulle ole kerrottu, se on suuri vääryys. Näin kolmen lapsen isoäitinä mua ei ainakaan saa karkottaa maasta! Mistään maasta!
Mitäs jos teen jonkun pienen rikoksen, saako isoäidin laittaa vankilaan. Tähänhän liittyy vaikka mitä mahdollisuuksia.

Toivon todella,että kukaan ei käsitä kirjoitusta väärin ja luule,etten pidä isoäitejä tärkeinä. Protestoin vaan  sitä vastaan että sanasta mummo on tullut synonyymi kaikelle avuttomuudelle, tyhmyydelle ym.
Suosittelen kaikille luettavaksi Vappu Taipaleen Isoäiti- kirjaa. Sen mukaan mummous on arvokas yhteiskunnalinen voimavara.

Hyvää naistenpäivää!!!

Kaikille naisille toivotan tällä perinteisellä naistenpäiväkukalla. Tiesittekö muuten,että naistenpäivää ei vietetä siksi, että naiset on niin hyviä, niin kuin miehet tuntuvat luulevan ja siksi purnaavat, että miksei ole miesten päivää.

Vaan sitä vietetään tasa-arvon eteen tehdyn työn kunniaksi. Ja päivää on alunperin  alettu viettämään jonkun  amerikkalaisen tekstiilitehtaan lakon (1857) muistoksi. Tehtaassa työskenteli ilmeisesti naistyöläisiä ja voi vain kuvitella missä oloissa verrattuna vaikkapa miehiin.

Välillä päivän vietto varmaan unohdettiinkin kunnes 1975 YK vahvisti Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivän.
Eli ei ihan turha päivä! Ja kun tämä on kansainvälinen rauhan päiväkin, niin voisi vaikka viettää näkyvämminkin.

Mä olen niin täynnä tätä...

Eikö ole valtava kukka???  Kuusen kokoinen. Sinivaleunikko.
No onneksi kevät on tulossa ja kesäkin. Mun pitäis tehdä jotain muuta työkseni. Olen niiiiin työlääntynyt, tympääntynyt ja kaikkea muuta tähän.
 Jotenkin tuntuu että reilu vuosi sitten tapahtuneesta siskon kuolemasta lähti liikkeelle sellainen kehityskulku, josta ei tiedä mihin se johtaa, mutta sitä on seurattava.
Toki tämä työ, lähinnä työpaikka ja ympäristö, ei niinkään itse työn sisältö, on tuntunut jo pitempäänkin siltä, että olen väärässä ympäristössä, mutta nyt on kaikki virrat tukossa.
Mutta jos tämä tie on tukossa, pitäisi aueta uusi tie ja sitä ei vaan näy : (
Lähetinpä tänään sähköpostia kanavoijallekin, jospa hän kertoisi, mihin suuntaan katsoa. Pari kertaa aikaisemmin olen käynyt vuosia sitten ja niin vaan tuntuvat tietävän. Lainatakseni Deepthiä, jos ihmeitä ei taphdu, niin jotain on pielessä!
Mut tekee ihan onnettomaksi tämä tällainen eläminen. Syön liikaa makeaa, olen ärtynyt ja väsynyt.
Tiedän kyllä ihmisiä, joilla on asiat huonommin, enkä halua olla kauhea valittaja, mutta muiden onnettomuudet ei todellakaan tee mua yhtään onnellisemmaksi!
Kohta lähden kotiin ja olen päättänyt illalla joogata ja meditoida. Se rentouttaa ja rauhottaa.
Olisi ihanaa, kun olisi niin paljon tilaa, että olisi oma tila tuollaisia touhuja varten. On vaikea keskittyä jos telkkari on päällä ja tuntuu ettei voi ihan täysin rentoutua, koska milloin tahansa joku on oven takana kysymässä milloin mitäkin, tai vaan sanomassa, että Ai, sä oot täällä!
Keväällä on haaveissa rakentaa kasvihuone/huvimaja ja täytyykin suunnitella niin, että jäisi pieni tila, johon levittää vaikka lattiatyynyt.