Nyt alkaa meditointi...

Olen joskus aina innostunut meditoimaan enemmän tai vähemmän, mutta en koskaan niin säännöllisesti, että mitään kehitystä olisin havainnut. Nyt kuitenkin löysin kivan blogin   Highway to health  jossa oli myös kuukauden mittainen meditaatiohaaste.
Aloitan tänään!
Ei varmaan tee yhtään pahaa. Jospa se lisäisi keskittymiskykyä ja rauhottaisi mieltä.
Päivät on  täynnä ja mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia niin paljon, että kaiholla odotan ehkä 15 vuoden päästä koittavia eläkepäiviä. Aika epäreilua, että nyt kun olisi kauheasti tekemistä., täytyy käydä suurin osa ajasta töissä, mitä ei ehkä edes koe kovin mielekkääksi. Kuinka antoisaa elämä olisi, jos voisi toteuttaa omia mielenkiinnon kohteitaan. Kyllä niissäkin voisi olla jotain tuottavaa ja ihan työtäkin, eikä pelkkää huvittelua. Se vaan tuntuisi huvittelulta.
Sain mä ensimmäisen ihan yksin, ilman ohjausta maalatun ikonin valmiiksi. Mulla oli tämä kaunis malli valkopukuisesta enkelistä, jonka halusin maalata, mutta mallissa enkeliä ei ollut nimetty. Niinpä olen etsinyt enkelille nimeä. Ensin ajattelin enkelin olevan Jegudiel, mutta Jegudielillä on yleensä ikoneissa kädessä ruoska  ja jokin muu tyypillinen tuntomerkki.
Sitten löysin tämän toisen valkopukuisen enkelin, Jeremiel.
Jeremiel on yhteysenkeli Jumalaan ja auttaa myös kuolleita rajan yli. Ja löysinpä sellaisenkin tehtävän, että Jeremiel antaa ihmisten kumppaniksi eläimiä, eli kun ihminen tarvitsee kehittyäkseen jonku tietynlaisen eläimen ja eläin on kotia vailla, johdattaa Jeremiel nämä kaksi yhteen!
Ei voi olla tulematta mieleen meidän Junna. Yudzhina Venäjältä, joka tammikuussa muutti meille.

En ole mikään asiantuntija ja joku varmaan osaisi valaista enemmän asiaa.
Ikonimaalauksellekin haluaisin enemmän aikaa. Poika (14 v) toivoo, että maalaisin hänelle opiskelijoiden ja filosofien suojelupyhimyksen.
Neljäs lapsenlapsi syntyy heinäkuussa ja lasten äidille haluaisin maalata Marian Jeesuslapsen kanssa.

Kevättä pihalla...

Tässä kuvassa on meidän valkosipulipenkki!

Mies nosti sipulit vanhasta penkistä, kun alkoivat olemaan niin kitukasvuisia ja vaihdettiin uuteen paikkaan. Ihmettelin jo aikaisemmin maasta työntyviä piippoja, että miten toiset on niin omituisen näköisiä. Ollaan kovasti ihmetelty ja ainoa selitys on, että maahan on levitetty lehtikompostia, jonne on joskus heitetty pääsiäisnarsissit. Sipulit on tehneet pieniä sivusipuleita ahkerasti ja mieshän ei tietysti erottanut niitä valkosipulin kynsistä. Oli penkin toiseen päähän tullut vähän sipuliakin.

Hain loput nousevat sipulit vanhalta paikalta ja istutin joka narsissin viereen yhden.

  

Jouluruusu kukkii ahkerasti. Se kukki jo viime vuonna, mutta ei ihan näin komeasti.

Kasvihuoneen asukit ovat kerääntyneet lämppärin ympärille. Lamppuöljyllä toimiva lämppäri on löytö kierrätyskeskuksesta. Yhtenä yönä oli polttoaine loppunut ja lämpö laski pariin asteeseen. Lämppärin ollessa päällä yölämpötila on alimmillaan noin 12 astetta.

Kauhean paljon en ole ehtinyt pihan hyväksi tehdä. Mihin aika menee?

Aloitin vuoden alussa opiskelunkin työn ohessa. Liittyy luontaistuotealaan. Kävin asioimassa paikallisessa luontaistuoteliikkeessä ja samalla ilmoitin olevani halukas, jos vaikka tarvitsisivat viikonloppu- tai ilta-apua. Olin ajatellut, että ei varmaan mitään mahdollisuuksia, mutta nyt olen ollut siellä jo pari kertaa ja kalenteriin on merkitty vuoroja parille viikolle eteenpäin. Ala on todella kiinnostava ja opiskeltavaa riittää varmaan lopuksi ikää. Saas nähdä mitä kaikkea tästä seuraa!

Tuntuu ihmeellisesti siltä, että toiveilla on taipumus toteutua. Oleppa siis tarkka siitä mitä toivot!

 

Kevään ensimmäiset...

Lisää hirviökasveja...

...joo nyt on joku triffidien kapina menossa liittyen edelliseen postaukseen. Tää alkaa jo olemaan pelottavaa.
Tässä on Aaronin sauva, jonka ostin puutarhamessuilta. Kasvia kukitetaan kuivana mukulana, mutta ennenkuin ehdin lukea ohjeet, olin jo uittanut mukulan. Kaadoin veden pois, mutta luulen, että kylvystä kasvi sai sopivan herätyksen levosta ja vauhtia kasvuun.

Tässä pikkuinen on vasta 65 cm korkea.

Ja tänä aamuna sitten istuin kahvipöydässä, kun pelästyin omituista kovaa kahahdusta, kuin joku olisi liikkunut muutaman metrin päästä. Katselin ympärille,että onko täällä joku, kun huomasin triffidin huojuvan.

Päällimmäinen kerros "nupun" ympäriltä oli kiertynyt rullalle alas!

Triffidi on nyt 87 cm korkea ja aika pelottava. Ensi yönä sille kuoriutuu tietysti jalat.

PS. töistä tullessa hämmästyin, kun matot oli kaikki pihalla ja ovet auki ja mies siivosi täydellä höyryllä. Ihmettelin kun just viikonloppuna tehtiin se. Selitys oli kuulemma, että koira on tehnyt asiansa sisälle ja haju oli miehen kotiin tullessa tyrmäävä.

Lähdin siitä lenkkeilyttämään koiraa ja takaisin tullessa oli hajuunkin löytynyt toinen syy. Tämä triffidi! Se oli nyt pihalla ja kun menin nuuskimaan, niin haju oli tosiaan järkyttävän paha. Mulla on toinen triffidi töissä ja ei kun työpaikalle takaisin hakemaan triffidiä, ettei koko osastoa tarvitse huomenna evakuoida.

Mähän arvasin, että jotain saa..nallista sillä oli mielessä. 

Thihiii ; )

FEED MEEE!!!!

Tirsk : )

Siis ostin tämän kevätpuutarhamessuilta pikkutytöille. Eivät ole vielä nähneet ja luulen kyllä, että pelästyvät pahanpäiväisesti.

Kuvahaaste...

...oli kiva saada Riitalta, joka pitää blogia nimeltä Koskaan ei ole liina myöhäistä.
Ihan orjallisisesti en pystynyt ohjeiden mukaan kuvaa valitsemaan, koska kuva olisi ollut pojan koulukuva, jossa näkyy muita oppilaita.
Haaste on siis : Laita blogiisi neljännen albumisi neljäs kuva ja kerro siitä.

Kuvassa lentää harmaahaikara Pellingissä Porvoon saaristossa toissa kesänä. Veneilymme alkoi alkoi joskus vuonna -99, kun mies osti opiskelukaveriltaan baaritiskillä pikkutunteina vanhan lasikuitumoottoriveneen, joka oli maannut viime vuodet kaislikossa keräämässä levää kaverin appiukon kuoleman jälkeen.
Se avasi meille kokonaan uuden maailman! Pikkupoika oli vasta parivuotias kun vietimme aikaa viikonloppuisin ja lomalla Pellingissä teltassa nukkuen. Vene oli hmm... rämä. Moottoria oli korjattu narulla ja keula vähän vuoti, kun sillä oli tarpeeksi monta kertaa ajettu rantaan ja kolhittu.
Muistan kun siskoni kanssa jauhoimme purkkaa venematkalla, että saimme keulaa paikattua purkalla, ettei vesi ihan virtaamalla tule sisään.
Vene oli meillä täällä maissa trailerin päällä aidatulla ja lukitulla alueella, kun kerran paikalle mennessä lukko oli rikki ja vene varastettu.
Järkytys oli suuri. Tuntui, että meiltä oli varastettu osa elämää, vaikka vene varmaan varkaille oli pettymys, kun pääsivät lähempää katsomaan.
Kauaa emme ilman venettä olleet, vaan ostimme isomman, 70-luvulta sekin, mutta siinä oli oikein hytti!
Saimme siis nukkua sisällä, mutta jotenkin siitä ei yhtä paljon nauttinut kun telttaöistä.
Paras muisto isommasta veneestä on, kun ajoimme sillä Kotkaan. matka kesti kolme päivää, kun ajoimme aina leiripaikasta toiseen ja olin kamalan ylpeä kun osasin itse suunnistaa merikartan mukaan reitin.
Viime kesänä alkoi tuntumaan, että onko tämä jo nähty ja harvemmin tuli enää lähdettyä merelle ainakaan yöksi, päiväreissuja kuitenkin. Myimme veneen. Ostaja oli nuorehko mies, joka tuli kahden pikkutytön kanssa venettä hakemaan ja tuntui oikein hyvältä, kun tiesi, mitä elämyksiä perhe ja lapset tulevat saamaan.
                       No, ei mennyt montaa viikkoa kun kun asia oli mietityttänyt sen verran, että ei täss äkyllä ihan maakravuiksi kyllä jäädä ja ostimme kolmannen veneemme. Se oli jo syksyä, että en ole veneen kyydissä ollut kuin koeajolla. Siellä se odottaa talvisäilössä ensi kesää. Tämä vene on pieni, niin että sitä voi vetää autolla trailerissa ja viedä mille vesille tahtoo.

Tämä nyt ei suoraan kerro kuvasta, mutta sivuaa sitä. Saarissa leiriytyminen on antanut hirveän paljon meille kaikille ja varsinkin se on antanut leimansa pikkupoikaan, joka on jo 14 v. Talvella on ihana muistella kesää, kun makaa kalliolla ja edessä aukeaa avomeri ilman minkäänlaista saarta tai luotoa. Vain horisontti, jossa taivas ja meri yhtyvät utuisena viivana. Ei erota, missä taivas loppuu ja meri alkaa. Ainoa ääni on aaltojen loiske.

Jatkan haastetta Villikissalle, Possumammalle, Pilviharsolle ja Helenalle Rappioromantiikkaan.
 Jään tänne kaihoisiin tunnelmiin...

Nyt se alkaa...

....kevät nimittäin, tai kesän ihan ihan alku.

Pihalla on lunta vielä ihan kiitettävästi, mutta sisällä on kylvöt alkaneet. Eilen kylvin kasvihuonekurkkua, pensastomaattia, paprikaa ja meksikon samettiruusua. Tänään viidakkokurkkua. Vielä on paljon siemenpusseja odottamassa. Niiden kylvöajat on vähän myöhäisemmät.

Kasvihuoneessani päivälämpötila nousee aurinkoisena päivänä jo pitkälti päälle kahdenkymmenen.

 Alla oleva kuva on viime kesän alusta. Huomasin juuri, ettei minulla ole yhtään kuvaa keski- tai loppukesältä, kun kasvihuone täyttyi ja koristekurpitsaköynnökset muodostivat katon huoneeseen.

Mun lempikasvi on pelargoni Mårbaca. Plantagenissa oli niitä poistohyllyssä, roskiskuntoisia resuja, joita sai ostaa alle kahdella eurolla. Ostin kokeeksi yhden ja siitä kasvoi aivan upea. Se kasvaa aika isoksi ja kukat ovat vähän pienemmät kuin jalostetummissa  pelargoneissa, mutta niitä on kukassa yhtä aikaa jopa kaksikymmentä!

Sain talvetettua Mårbackani kodinhoitohuoneen ikkunalla ja eilen vaihdoin sille uutta multaa ja leikkasin pistokkaita.

                                                        Mårbacka viime kesänä.

Pikku lapsenlapsi oli mummilla yökylässä. Tyttösellä ei ole pottunokkaa, mutta kai se näyttää isolta, kun työntää nenän kameraan kiinni!