tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tylsyyttä...

...on se, että flunssa iski. Jospa siis roikun tässä koneella sen verran kun jaksan. Olen litkinyt Tallinnasta hankittua yrttiteetä flunssan hoitoon ja huuhdellut nenäkannulla, siis sarvikuonolla. Se on muuten ihan ehdoton keksintö, jota kammotaan ihan turhaan. Jotkut pitävät sitä inhottavana touhuna. Vaikka oikeastaan sehän on ihan toisinpäin. Sillä saa poskiontelot sun muut puhtaaksi sen sijaan, että säilöö bakteereita ja limaa elimistössään.
 Tänään on tämän kevään lämpimin päivä, minkä huomasi jo aamulla, kun kävin Junnaa ulkoiluttamassa.

                                                                



Meidän lintujenruokintapaikalla käy kova kuhina. Tässä pyörii sellainen 8-jäseninen fasaaniparvi kaikkien pikkulintujen lisäksi. Ison pihlajan juurelle on mies laittanut heinää ja on se vähän ajan kuluttua niin painunut, että luulen, että joku siinä tykkää makoillakin ehkä öisin. Jänis tai kettu, joka on myös paikalla nähty.



Eilen katsoin, että ikkunan takana hangen päällä jäljistä päätellen seistään ja katsellaan meille sisälle. Tänään yllätin tirkistelijän itseteosta ja hiippari ottikin jalat alleen.


Työn alla on tilkkupeitto. Sitä on aika kiva tehdä, kun käsillä on aina pieni pala kerrallaan ja voi tehdä neliön silloin toisen tällöin. Niitä on vasta 10 ja 70 on tavoitteena. Lankana on 7 veljestä Raita, joten ei tarvitse vaihtaa koko ajan väriä ja jää niitä rasittavia päättelyhommia vähemmän.

1 kommentti:

Rentukka kirjoitti...

Hienon värisiä isoäidinneliöitä, joista tulee kaunis peitto. Meillä töissä on myös peittovillitys ja jotkut ovat ottaneet aikaa, paljonko neliöön menee. 30 min, kuulemma ;)
Pikaista paranemista!