sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Nyt se alkaa...

....kevät nimittäin, tai kesän ihan ihan alku.
Pihalla on lunta vielä ihan kiitettävästi, mutta sisällä on kylvöt alkaneet. Eilen kylvin kasvihuonekurkkua, pensastomaattia, paprikaa ja meksikon samettiruusua. Tänään viidakkokurkkua. Vielä on paljon siemenpusseja odottamassa. Niiden kylvöajat on vähän myöhäisemmät.
Kasvihuoneessani päivälämpötila nousee aurinkoisena päivänä jo pitkälti päälle kahdenkymmenen.



 Alla oleva kuva on viime kesän alusta. Huomasin juuri, ettei minulla ole yhtään kuvaa keski- tai loppukesältä, kun kasvihuone täyttyi ja koristekurpitsaköynnökset muodostivat katon huoneeseen.


Mun lempikasvi on pelargoni Mårbaca. Plantagenissa oli niitä poistohyllyssä, roskiskuntoisia resuja, joita sai ostaa alle kahdella eurolla. Ostin kokeeksi yhden ja siitä kasvoi aivan upea. Se kasvaa aika isoksi ja kukat ovat vähän pienemmät kuin jalostetummissa  pelargoneissa, mutta niitä on kukassa yhtä aikaa jopa kaksikymmentä!
Sain talvetettua Mårbackani kodinhoitohuoneen ikkunalla ja eilen vaihdoin sille uutta multaa ja leikkasin pistokkaita.


                                                        Mårbacka viime kesänä.


Pikku lapsenlapsi oli mummilla yökylässä. Tyttösellä ei ole pottunokkaa, mutta kai se näyttää isolta, kun työntää nenän kameraan kiinni!

4 kommenttia:

Rentukka kirjoitti...

Jos sulle jää ylimääräisiä pistokkaita.... Satu Elämää Kanteleella-blogissa kehui juuri samaa lajiketta viime viikolla.

illusiah kirjoitti...

Pidetään mielessä!

Rentukka kirjoitti...

Kiva! Sinulle on haaste blogissani. Pistäydy katsomassa.

illusiah kirjoitti...

Kiitos!