Kuvahaaste...

...oli kiva saada Riitalta, joka pitää blogia nimeltä Koskaan ei ole liina myöhäistä.
Ihan orjallisisesti en pystynyt ohjeiden mukaan kuvaa valitsemaan, koska kuva olisi ollut pojan koulukuva, jossa näkyy muita oppilaita.
Haaste on siis : Laita blogiisi neljännen albumisi neljäs kuva ja kerro siitä.

Kuvassa lentää harmaahaikara Pellingissä Porvoon saaristossa toissa kesänä. Veneilymme alkoi alkoi joskus vuonna -99, kun mies osti opiskelukaveriltaan baaritiskillä pikkutunteina vanhan lasikuitumoottoriveneen, joka oli maannut viime vuodet kaislikossa keräämässä levää kaverin appiukon kuoleman jälkeen.
Se avasi meille kokonaan uuden maailman! Pikkupoika oli vasta parivuotias kun vietimme aikaa viikonloppuisin ja lomalla Pellingissä teltassa nukkuen. Vene oli hmm... rämä. Moottoria oli korjattu narulla ja keula vähän vuoti, kun sillä oli tarpeeksi monta kertaa ajettu rantaan ja kolhittu.
Muistan kun siskoni kanssa jauhoimme purkkaa venematkalla, että saimme keulaa paikattua purkalla, ettei vesi ihan virtaamalla tule sisään.
Vene oli meillä täällä maissa trailerin päällä aidatulla ja lukitulla alueella, kun kerran paikalle mennessä lukko oli rikki ja vene varastettu.
Järkytys oli suuri. Tuntui, että meiltä oli varastettu osa elämää, vaikka vene varmaan varkaille oli pettymys, kun pääsivät lähempää katsomaan.
Kauaa emme ilman venettä olleet, vaan ostimme isomman, 70-luvulta sekin, mutta siinä oli oikein hytti!
Saimme siis nukkua sisällä, mutta jotenkin siitä ei yhtä paljon nauttinut kun telttaöistä.
Paras muisto isommasta veneestä on, kun ajoimme sillä Kotkaan. matka kesti kolme päivää, kun ajoimme aina leiripaikasta toiseen ja olin kamalan ylpeä kun osasin itse suunnistaa merikartan mukaan reitin.
Viime kesänä alkoi tuntumaan, että onko tämä jo nähty ja harvemmin tuli enää lähdettyä merelle ainakaan yöksi, päiväreissuja kuitenkin. Myimme veneen. Ostaja oli nuorehko mies, joka tuli kahden pikkutytön kanssa venettä hakemaan ja tuntui oikein hyvältä, kun tiesi, mitä elämyksiä perhe ja lapset tulevat saamaan.
                       No, ei mennyt montaa viikkoa kun kun asia oli mietityttänyt sen verran, että ei täss äkyllä ihan maakravuiksi kyllä jäädä ja ostimme kolmannen veneemme. Se oli jo syksyä, että en ole veneen kyydissä ollut kuin koeajolla. Siellä se odottaa talvisäilössä ensi kesää. Tämä vene on pieni, niin että sitä voi vetää autolla trailerissa ja viedä mille vesille tahtoo.

Tämä nyt ei suoraan kerro kuvasta, mutta sivuaa sitä. Saarissa leiriytyminen on antanut hirveän paljon meille kaikille ja varsinkin se on antanut leimansa pikkupoikaan, joka on jo 14 v. Talvella on ihana muistella kesää, kun makaa kalliolla ja edessä aukeaa avomeri ilman minkäänlaista saarta tai luotoa. Vain horisontti, jossa taivas ja meri yhtyvät utuisena viivana. Ei erota, missä taivas loppuu ja meri alkaa. Ainoa ääni on aaltojen loiske.

Jatkan haastetta Villikissalle, Possumammalle, Pilviharsolle ja Helenalle Rappioromantiikkaan.
 Jään tänne kaihoisiin tunnelmiin...