Tänään perjantaina...

Olen kovasti tehnyt käsitöitä, joista en nyt kuitenkaan saa kuvia tänne blogiin. Niinpä tuossa kuva, joka sopii joulun odotukseen.
Loma alkaa viikon päästä ja odotan jo niin, että pääsen keskittymään kotiin ja käsitöihin ja lepäämään...  Tulee tietysti mieleen, että todellisuus onkin jotain muuta. Siivoamista, puuttuvien lahjojen etsintää täysistä marketeista, järjettömien ruokamäärien ostaminen järkyttävällä hinnalla ja kotiin raahaamista...
Jospa yritän pitää pääni ja siivota ei kauheasti tarvitse. Ihan vaan viikkosiivous. Ruokiakaan ei niin hirveästi tarvitse, koska olemme poissa ainakin aaton ja joulupäivän. Lahjat suunnilleen on. Isoimman osan olen itse tehnyt ja jotain ostanut Ateneumin kaupasta.
Jotain pientä täydennystä vaan.
Olen keskittynyt niin joululahjojen ompeluun, etten ole uhrannut ajatustakaan jouluruokiin, pipareihin tai torttuihin. Pitäisiköhän...
En kyllä kauheasti välitä, vaikka jouluna syötäisiin valmiita laatikoita. Vaikka viime jouluna tein porkkanalaatikkoa itse kasvattamistani porkkanoista!
Voisinkin nyt viikonloppuna tehdä tortut ja piparit. Ja omatekoinen Arabialainen maustekakku on hyvää!
Mä tunnen ihan lihovani kun vaan ajattelen näitä joulusyömisiä!
No, liikuntaa vastapainoksi. Tänään olen menossa ratsastamaan.

HYVÄÄ JOULUNODOTUSTA KAIKILLE!

Keittiötä...

Sain tuolta yhdestä blogista idean kuvailla keittiötä. Mun kuvat on vaan tälläisiä yksityiskohtia. Jotenkin siinä toisessa blogissa kuvat kertoivat niin kivasti ihmisestä ja tyylistä. Sattuneesta syystä (sotkuinen keittiö) kuvat on kaikki tuosta hartioiden korkeudelta tai siitä ylöspäin.

Vanha kaappi, josta tykkään kovasti. Päälle on vaan sinnekin kertynyt roinaa.

 

Tämä koristus on kodihoitohuoneeseen menevän oven päällä. Mun mielestä tämä on vanhan seinäkellon yläosa.

Vanhaa lasia yläkaappien päällä. matalat pullot on puhallettua lasia 1800-luvulta. Lasin sisällä on isoja kuplia ja vaikka kuvassa ei selvästi näy, on ruskean pullon kaula ihan vinossa. Korkeampi kirkas pullo on vanha apteekkipullo.

Viereisessä kuvassa olevat veitsi ja haarukka on myös tosi vanhoja, vaikken ikää varsinaisesti tiedäkään.

Jotenkin tekisi mieli niitä puhdistaa (veitsen varressa on jotain maalitahrojakin), mutten uskalla , etten pilaa niitä. Pitäisi saada jostain ohjeet.

Tässä Arabian Kesäkukka sarjaa ja saman tyylinen kannu. Ovat turvassa korkean kaapin päällä. Mummon vanhoja. Niitä on kaapissa enemmänkin, mutta kun kaikkea ei voi levitellä esille, koska mun keittiöstä tulisi museo. Keittotaitoni onkin surkea, joten keittiö inspiroi enemmän museona!

Tuosta kodinhoitohuoneen ovesta tuli mieleen,että olisipa hauska haaste kuvata kodinhoitohuoneet ihan rehellisesti ilman ennakkosiivousta ; )

Ja kiitos kaikille, jotka kommentoivat pojan Metsässä-ainetta! Tokihan poika ja me tiedetään, että hän on kielellisesti lahjakas, mutta hänenkin tee mieli välillä testata tekstejään.

Ja ehkäpä tekstin lukeminen tuotti iloa muillekin...

1.Adventti takana...

Eikä mulla ole edes adventtikynttilöitä. Kaikkia sekalaisia vaan joka puolella!

Ihanan amarylliksen ostin. Mä rakastan niitä! Ekan kerran mulla on tälläinen kerrottukukkainen.

Keittiön verhotangossa roikkuu tämä "myrttiseppele". Ihan nätti ja kiva koristella eri vuodenaikojen mukaan.
Koristelin sen lauantaiksi, kun vietimme pikkujoulua. Joimme glögiä ja söimme keksejä, juustoja ja munkkeja. telkkari oli kiinni ja kuuntelimme joululauluja. Poikakin sanoi, että tunnelma oli ihan kuin isona jouluna.

Sunnuntain käytinkin sitten yhden joululahjan tekoon pienelle tytölle. Vasemmanpuoleisen enkelin tein jo vähän aikaisemmin ja oikeanpuoleinen on uusi. Hiukset aiheutti ensin päänvaivaa (mitäpä muutakaan), mutta sitten keksin tehdä ne huovutusvillasta. Ensin ompelin jakauksen kohdalta ja sivuilta tiukasti ja sitten vähän neulahuovutin, että sain pysymään kasassa ja vielä liimaa alle.

Ja ei - joulukuusi ei ole tulessa, vaan kuvattu hitaalla valotuksella. Kuvassa kuusi näyttää isommalta kun on oikeasti. Jalan ostin syksyllä kirpparilta. Kiva pikkuinen pöytäkuusen jalka.

Metsässä

12-vuotiaan pikkupoikani kirjoittama aine (johon poika odottaa kommentteja sydän syrjällään):

Versoileva elämä ympäröi minut. Sieraimissani tunsin pehmeän hajusekoituksen, joka syntyi voimakkaasta mullan- ja raikkaanmakeasta pihkantuoksusta.

Upotin käteni syvälle varjossa makaavaan sammalmättääseen ja sen ihoa hyväilevä kosteus tuntui puhdistavan käteni ihmiselämän saasteista.

Laskin katseeni maahan ja silmäni alkoivat liukua pitkin sen kamaraa.

Tuolla näkyi vanamo, joka hentona ja arkana levittäytyi maan pintaa pitkin.

 Kukka itsessään oli jo kuin oma maailmansa, tavattoman kaunis ja salaperäinen. Useimmilta tämä maailma kuitenkin jäisi kokematta, kun he kömpelöinä tömistäisivät ohitse, ehkä jopa rikkoen näitä maailmoja.

Kun katseeni vaelsi eteenpäin, huomasin muurahaispesän. Muurahaiset parveilivat sen ympärillä, mutta vaikka ensimmäinen huolimaton (todellisuudessa mitään kertomaton katse) saattaisi kertoa muurahaisten olevan kaaoksessa, lähempi tarkastelu kertoisi niiden käyttävän tarkkoja kulkureittejä toimittaessaan määrättyjä ja hyvin rajattuja tehtäviä.

Niiden yhteiskunta oli paljon järjestäytyneempi kuin ihmisten. Siinä jokainen keon jäsen eli harmoniassa toisten kanssa. Häiriöitä tai uskottomuutta ei esiintynyt. Muurahaisia eivät vaivanneet ne asiat, jotka romuttivat vahvimmankin ihmisyhteiskunnan: ahneus ja vallanhimo. Muurahaiset saivat tyydytystä katsoessaan sitä, mitä olivat rakentaneet, ihmiset katsoessaan sitä mitä olivat tuhonneet.

Aloin tuntea itseni uniseksi iltapäivän raukaisevassa kuumuudessa ja niinpä asetuin istumaan selkä puuta vasten. Puun runko tuntui jykevältä ja turvalliselta. Puu oli seisonut siinä satoja vuosia ollen liikkumatta ja paikoillaan, ainoastaan hitaasti kurottaen kohti elämän valoa.

 Siinä oli jotakin suurta, kaikkea muuta ylevämpää. Siinä yksinkertaisessa mahtavuudessa täytyi piillä elämän tarkoitus. Tämä olento oli omalla hiljaisella tavallaan viisiain koko maailmankaikkeudessa.

Puun ytimessä asui jotakin hyvin rauhoittavaa, jota säteili minuun. Liuùin valveen ja unen rajamaille, missä todellisuus hämärtyy. Tunsin elävästi sulautuvani puuhun, kasvavani siihen kiinni.

 Kuulin puun kuiskivan minulle levollisia sanoja. Toivoin, että olisin voinut jäädä siihen ikiajoiksi. Mutta niinhän ei kävisi, kohta minä vaipuisin syvään uneen ja sitten minut repäistäisiin taas raakaan todellisuuteen olemaan ahdasmielinen ihminen. Mutta sinä hetkenä tulevaisuus, menneisyys tai mikään muukaan ei saanut minulta ajatustakaan.

Tuon hetken muistaisin aina elämäni parhaana.

Välimeren sininen kuvakollaasi...niin ja pikkuryijy

Ohhohh.. Tuntuupa kaukaiselta, kun ikkunasta katsoo pihalle.

Periferialife

Lauantain pikkupojan ollessa presidenttiä tapaamassa, kävin Kiseleffin talossa Suomen käsityön ystävien myymälässä ja ostin pienen ryijynteko starttipaketin. Sitä oli tosi kiva tehdä ja se valmistuikin jo sunnuntaina. Nyt on sitten kova polte päästä ryijyä tekemään. Netistä löytyy tosi kauniita paketteja, mutta se hinta!!!! Päätin, että kun joulusta päästään, niin pistän rahaa sivuun senverran, että saan paketin hommattua ensi vuoden puolella.

Tässä tämä nyt valmistunut pikkuryijy. Hyvä idea,että pääsee kokeilemaan ja opettelemaan halvemmalla hinnalla, niin uskaltaa sitten alkaa isommankin työn.

Tänään tuli Vuorelmalta tilaamani neulepaketti, jossa tarvikkeet alla olevaan pukuun. Puku menee valmistuttuaan pikkuiselle pojantyttärelle. Lankojen sävyt oli luonnossa vielä paljon kauniimmat kuin kuvassa näyttää.

Virallisia juhlia...

olohuoneen nurkka

Meillä, pikkupojalla ja minulla on jännät päivät edessä. Poika on paikkakunnan Suomen lasten parlamentin varaedustaja ja huomenna on Helsingissä täysistunto. Tänä iltana on Helsingin kaupungintalolla lapsille juhlavastaanotto, jonne saattajakin pääsee kuokkimaan jos vaan sisälle mahtuu. Kutsujana on Tuula Haatainen ja paikalla on myös Sauli Niinistö.

Huomenna on Täysistunnon avajaiset ja työskentelyä ryhmissä. Aamulla kokoonnutaan Finlandiatalolle. Tosin meidän pojalta jää ryhmätyöskentely väliin, kun näistä yli kolmesta sadasta lapsesta on valittu 10 aktiivista, jotka pääsevät tapaamaan presidentti Tarja Halosta! Niin ja meidän poika kuuluu tähän kymmeneen. Sinne

ei saattaja pääse mukaan kuokkimaan : (

Mutta mielettömän hienoa. Toivottavasti saavat jonkun "diplomin" allekirjoituksella, niin jää hieno muisto.

Tumma sininen kollaasi ja surua

Periferialife

Eilen illalla kuoli meidän ihana, pieni, reipas Eppu marsumme. Olimme jo pitempään epäilleet sen olevan sairas, eikä ruokakaan maistunut. pari päivää sitten punnitsin sen ja paino oli pudonnut 300 grammaa. Vastaisi ehkä jos ihminen laihtuisi 30 kg. On me lääkärissäkin käyty ja suu tutkittu, ettei ole mitään vaivaa, joka vaikeuttaisi syömistä.

Sympaattisempaa lemmikkiä saa etsiä. Ja sosiaalisuudeltaan vastaa melkein koiraa.