maanantai 15. maaliskuuta 2010

Mietteitä...

Olen vähän alkanut miettimään tämän blogin poistamista. Tuntuu, ettei tätä kukaan kaipaa, jos en itsekään. Kivoja blogeja olen löytänyt tätä kautta, joita seuraan säännöllisesti. Itsellä ei vaan tunnu olevan asiaa.
Toisaalta omat mielenkiinnon kohteet, kuten elämä yleensäkin on muuttunut aika paljon viimeisen vuoden aikana ja uusista asioista en haluaisi julkisesti kirjoittaa. Tämäkään blogi ei ole enää vain oma salaisuuteni.
Toisaalta blogi täyttää yhden vuoden toukokuussa. Jos roikotan sinne asti, niin blogi saavuttaisi yhden vuoden kunnioitettavan iän.
Alussa blogit, joissa itse kävin, oli päasiassa sisustusblogeja ja joitain joissa käsiteltiin surua. Monenlaisia menetyksiä ovat bloggaajat kokeneet. Omakin suru oli vuosi sitten vasta parin kuukauden ikäinen.
Nyt kiinnostaa enemmän henkiset asiat, meditointi, jooga ym. Perjantaina kävin ihanassa kanavoinnissa ja energiahoidossa. Sieltä sain paljon vahvistusta mielessä pyörineille asioille ja tällä tiellä haluaisin myös edetä.

Ihana valokuva on viimekesäiseltä Norjan reissulta. Tuntuu epätodelliselta, että on omin silmin katsonut tuollaista maisemaa ja ottanut siitä kuvan! Sinne haluan uudestaan.

6 kommenttia:

junika kirjoitti...

Voi, miksi et kirjoittaisi meditoinnista, joogasta ja sellaisesta... kaipaisin blogimaailmaan näitä ajatuksia, koska ne ovat lähellä minunkin tämänhetkistä maailmankuvaani.

Blogiväsymystä on ilmassa suunnassa jos toisessakin. On ymmärrettävää, sillä tämä käy aika henkilökohtaiseksi sitä mukaa kun blogin ikä kasvaa ja silti se ruudun toisella puolella häilyvä ihmismassa tulee ja menee yhtä tuntemattomana kuin alussakin... se on aika... hämmentävää...

Voimia ja Valoa kevääseesi!

Helena kirjoitti...

Voi kun kurjaa jos päätät lopettaa. Mä ainakin jään kaipaamaan, vaikka oon vaan kauheen huono aina kommentoimaan. Yritän parantaa tapani. Joten kannattaa jatkaa. =)

illusiah kirjoitti...

Kiitos ihanista kommenteista!
Pitäisi ehkä olla vaan rohkeampi ja kirjoittaa siitä mikä oikeasti kiinnostaa...

Pilviharso kirjoitti...

Kyllä minäkin täällä kurkin ja olen iloinen, että olet yksi näistä harvoista samoin ajattelevista, elämänkatsomus siis. Nuo pillit vain välillä on laitettava pussiin - ja ehkä joskus kaivettava taas esiin.

Vaikka näköjään taas jatkan bloggailua, on koko ajan mielessä jokin muutos...

Pilviharso kirjoitti...

Vielä Norjasta: Olen samaa mieltä, aivan satumaisen kaunis. Voiko siellä edes asua tavalliset ihmiset, ovat varmasti jotenkin erityisiä kun ovat siinä suuruudessa kasvaneet!

Villikissa kirjoitti...

Mikset tosiaan kirjoita noista sinua kiinostavista asioista. Minuakin ne kiinnostaisivat. Olisi mukava lukea sinun ajatuksia.