sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Joululahjaksi...

Tänää tein Tilda-kaavoilla nuken, joka menee pienelle tytölle lahjaksi. Melko työläs tämä oli ommella. Yksityiskohtia on niin paljon. Mutta kiva tuli. Pistin vielä kaulaan pahvilapun, jossa lukee Eka enkeli, jouluna lenteli. Vieressä on myös huovuttamiani heijastimia, joita voi laittaa joihinkin paketteihin mukaan.



Eilen kävin pikkupojan kanssa Picasso-näyttelyssä. Ateneumille tullessa jonoa riitti monen ihmisen levyisenä seuraavaan kadunkulmaan asti, mutta lyheni onneksi kivasti. jonotusaikaa ei jäänyt kuin puoli tuntia. Ihmettelin kyllä sitä, että imagon takiako monet näyttelyä tulevat katsomaan, tuntui, ettei töihin syvennytty, eikä kaikki tuntuneet olevan aidosti kiinnostuneita. pinnalliseksi tutustuminen jäi meillekin siksi, että ensinnäkin ihmisiä oli niin paljon, ettei päässyt rauhassa katsomaan ja  pikkupoika ei oikein jaksanut. Syykin sitten selvisi. Nyt poika on kovassa kuumeessa.
Ateneumin kauppa on ihana. Eikä mun mielestä kovin kalliskaan. Ostin 6 joululahjaa kahdeksalla kympillä. Ja lahjat on kivoja, eikä mitään markettitavaraa.
Itselleni ostin jo vuosia himoitsemani jääkaappirunousmangeetit.


Tässä muutama jo syntynyt kuolematon ajatus:
- Taivas, mikä vuode täällä on
- Mahtava pehmeä suudelma on hiukan lähellä, lepää kaipaus minua vasten
- Vie ympäristöltä vähän eli en pese sateella!
-  Juhlahan pitää  -lähes pakko - näin olla alasti!

Ja viimeisenä paras:
-  Jokainen rohkea herää joskus oikein hulluna, mutta täyttä vapautta kuohuen!

Mun mies ei ymmärrä tätä jääkaappijuttua ollenkaan, mutta minusta ihana!

Ei kommentteja: