sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Syyskuun puutarha

Ligularia hehkuu ja houkuttelee perhosia..


Syksyä tämäkin.... sukat 2-vuotiaalle. Langan nimeä en muista, mutta se on sitä missä on aloe veraa ja jojobaa.

Sääkukan upeita värejä. Sen huono puoli on vaan se, että pilvisinä päivinä kukat eivät ole kunnolla auki.













Pelargoni ja hopeakäpälää.

Lumikärhön oksa, joka roikkuu portista.

Tiedotuksia ötököille...



Pikkupikku omenapuummekin jaksaa tuottaa satoa. Tänä toisena vuonna omenoita on kolme, mutta sitä kauniimpia. Eka vuonna puu ylitti itsensä ja yritti tehdö 12 omenaa.











Päärynät näyttää tosi upeilta. Odotellaan että vähän pehmenisivät.







Tämä auringonkukka on ihan valtava. Halkaisija varmaan
lähemmäs 30 cm. Kun siemenet ova kypsät, taidan ottaa talteen ja yllättää linnut jouluna!





Näitä kahta päivänkakkaraa en tunne paremmin. Tulivat siemenseoksessa. Olisivatkohan jotain kruunupäivänkakkaraa?





Tämä myös siemenseoksen satoa. Consolida ajacis, tarhakukonkannus. Siemenseokset on siitä kivoja, että tulee tuttavuuksia, joita ei muuten tulisi pihaan laittaneeksi.


Kirjokierron kuva on vähän sumea, mutta laitoin sen tähän kuitenkin upean värin takia.







Alla tiedotus ohikulkijoille...

Ukonhattu jatkaa kukintaansa...


Ponteva päivänhattu! Daaliat ovat parhaimmillaan ja nuppuja täynnä. Ehtisivät vaana aueta ennen yöpakkasia.




Syysiltojen iloksi!

Eilisen päivän vietimme IHAN MAHTAVASSA huutokaupassa, josta teen postauksen ehtiessäni!

1 kommentti:

Possumamma kirjoitti...

Ihania noi sun kyltit:) Mahtavankokoisia päärynöitä; on siinä puulla tekemistä, kun noita jaksaa kannatella! Hienot sukat, just semmoiset, joista minäkin tykkään, eli on montaa eri väriä, ja raidat ihan sikinsokin:)