sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Lapsia ja kirppistä...

Tässä kuva kasvimaalta. Innostun aina kylvämään kaiken maailman kuvioita ja kaaria ja siinä vaiheessa on ihan toivotonta, kun pitäisi alkaa päättämään, mikä on kylvettyä, mikä rikkaruoho. Ja ehkä lopputulos voisi olla selkeämpi. Enempi kurinalaisuutta!

Kävin kirpparilla ja löysin kirjan Tildan talossa. En oikein jaksa innostua pehmeläinten tai sydänten ompelusta, mutta kirjassa olevan tilkkutäkin voisin kyllä toteuttaa. Lisäksi ostin ´keraamisen sokeripurkin.

Tuo salainen kirppisystäväjuttu on kiva. En ole vielä saanut ystävää, mutta nyt jo katseli ympärilleen sillä silmällä ja olisi löytynyt kaikkea ihanaa, mille omassa kodissa nyt vain ei olisi tilaa.

Perjantaina hain tyttöset (lapsenlapset 8kk ja 2.5 v) luoksemme. Ovat aivan ihania sulopullukoita. Eilen oltiin Kotkassa, missä oli myös kummityttöni 3 v tytär. Pientä mustasukkaisuutta oli ilmassa 2,5 vuotiaan ja 3-vuotiaan kesken. Lähinnä vauvasta ja kuka sitä saa hoitaa, mutta myös meidän 12 v "isosta pojasta". Hyvä ettei ollut kissatappelun paikka!

Ai niin ja ihanuus!! Sain eilen ihan ikioman ihanan ja kauan toivotun läppärin!!

Aamu onkin mennyt ihmetellessä ja ohjelmia asennellessa, mikä tunnetusti ei suju aina niinkuin ohjekirja neuvoo.






1 kommentti:

Ainosofia kirjoitti...

Onnittelut uudesta läppäristäsi :)

Nyt voit toteuttaa itseäsi lisää.
Voiettä minä tykkään sinun tyylistäsi pitää blogia.
Minullakin on oppimista vielä paljon.
Osaat niin kivasti tuoda kaiken esille...
Ja tuo eka kuva on vallan ihana!