Tämän päivän vietimme merellä. Vähän haikeissa tunnelmissa, kun takaraivossa on alkanut kyteä ajatus veneestä luopumisesta. Sillä olemme mereilleet yli kymmenen vuotta ja se on antanut ihan valtavasti, mutta aikansa kutakin ja nämä vedet on niin nähty. Mutta ehkä se nyt menee ainakin kevääseen. Taidamme siirtyä kanootti-ihmisiksi.
Tässä keulassa pikkupoika on seissyt kaikki matkat ihan pienestä asti. Ihan pienenä pojalla oli saaressakin koko ajan pelastusliivit päällä. Niiden varsinaisen tarkoituksen lisäksi ne auttoivat sikäli, poikaa oli helppo pitää silmällä. Kirkas oranssi loisti kauas.
Saaressa, jossa tänään olimme on tämmöinen muistomerkki tai hauta. Jossain dokumentissa oli näytetty tällaista ja sanottu, että se on venäläinen vanha hauta. En tiedä. Sikäli kyllä loogista, että risti on keskellä laajaa pirunpeltoa. Eihän kalliosaaressa pystynyt hautoja kaivamaan, niin ehkä ennen kasattiin kiviä hautapaikalle.
Kotimatkalla pysähdyimme Plantageniin. Ostin ihanan vaaleanpuna- valkoisen kärhön `Fragant spring`, päivänhatun, kaunis vaalean keltainen Harvest moon, sekä pihan altaaseen pari vesihyasinttia. Niin ja tekokukan:) valtavan kirkkaanpunaisen gerberan pimeään vessaan.
Tämä alin kuva vielä saaresta. Yksi syy, miksi merelle meno houkuttelee vähemmän, on se valtavan nopea rehevöityminen ja luonnon muuttuminen, joka on näinkin lyhyellä 10 vuoden periodilla jo maallikonkin nähtävillä. Se on ahdistavaa ja pelottavaa. Rakkolevät ovat miltei hävinneet ja karut rannat rehevöityneet umpeen. Merimetsojakin näkee, mutta niistä tuhoista, mitä niiden sanotaan tekevän, ei ole näkynyt jälkeäkään. En väitä, ettei niitä jossain voisi olla, mutta tuntuu, että merimetso on joutunut syntipukin rooliin, kun pitäisi puuttua paljon lujemmin ihmisen omiin toimiin.
Tässä keulassa pikkupoika on seissyt kaikki matkat ihan pienestä asti. Ihan pienenä pojalla oli saaressakin koko ajan pelastusliivit päällä. Niiden varsinaisen tarkoituksen lisäksi ne auttoivat sikäli, poikaa oli helppo pitää silmällä. Kirkas oranssi loisti kauas.
Saaressa, jossa tänään olimme on tämmöinen muistomerkki tai hauta. Jossain dokumentissa oli näytetty tällaista ja sanottu, että se on venäläinen vanha hauta. En tiedä. Sikäli kyllä loogista, että risti on keskellä laajaa pirunpeltoa. Eihän kalliosaaressa pystynyt hautoja kaivamaan, niin ehkä ennen kasattiin kiviä hautapaikalle.
Kotimatkalla pysähdyimme Plantageniin. Ostin ihanan vaaleanpuna- valkoisen kärhön `Fragant spring`, päivänhatun, kaunis vaalean keltainen Harvest moon, sekä pihan altaaseen pari vesihyasinttia. Niin ja tekokukan:) valtavan kirkkaanpunaisen gerberan pimeään vessaan.
Tämä alin kuva vielä saaresta. Yksi syy, miksi merelle meno houkuttelee vähemmän, on se valtavan nopea rehevöityminen ja luonnon muuttuminen, joka on näinkin lyhyellä 10 vuoden periodilla jo maallikonkin nähtävillä. Se on ahdistavaa ja pelottavaa. Rakkolevät ovat miltei hävinneet ja karut rannat rehevöityneet umpeen. Merimetsojakin näkee, mutta niistä tuhoista, mitä niiden sanotaan tekevän, ei ole näkynyt jälkeäkään. En väitä, ettei niitä jossain voisi olla, mutta tuntuu, että merimetso on joutunut syntipukin rooliin, kun pitäisi puuttua paljon lujemmin ihmisen omiin toimiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti