maanantai 3. elokuuta 2009

Töissä taas:(

Joo siis ikävä tosiasia. Ja kun olisi voinut aloittaa edes silleen leppoisasti totutellen, mutta ei. Heti täysi höyry päälle ja paikkailemaan asioita, joita on tehty kiireessä ennen lomaa. Työssä on kausivaihteluita ja odotan, että syksystä tulee vähän rauhallisempi.
Onneksi toimiston ikkunasta aukeaa näin vehreä maisema. Talvella, kun puut ovat huurteisia, näkymä on aivan upea. Toimisto on sisustettu niin, että katseen suunnassa on tämä maisema kun nostaa katseen tietokoneruudulta.

Tunnustettakoon nyt, että työni on viheralalla, joten ylläoleva Pavement -ruusu on myös työkuva!
Viikonloppuna meillä oli pari ystävää istumassa iltaa. Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa ja toisen puoliskon kanssa pääsin oikeastaan ensimmäisen kerran rauhassa juttelemaan kahdestaan. (Miehet kun ovat sellaisia jarruja naisten keskisissä jutuissa). Oli mukava tutustua paremmin.




Ei kommentteja: