maanantai 24. elokuuta 2009

Merellä ja keskiaikaa...

Lauantaina oli kaunis päivä ja lähdimme aamusta merelle. Söimme saaressa ja tiirailimme lintuja. Harmaahaikaroja! Näitä oli ainakin kolme yksilöä.


Alla vielä komea joutsenperhe. Niillä oli pesintä onnistunut hyvin, kun on kuusi isoa poikasta.
Sunnuntaina suunnistimme Hämeenlinnaas keskiaikamarkkinoille. Siellä oli paljon kivaa nähtävää. Markkinoilla myytiin käsityöläisten tuotteita ja mm. ihania tikun päässä olevia omenoita, jotka oli käytetty sulassa sokerissa ja kastettu sitten mantelirouheeseen tai kookoshiutaleisiin. Sokeri oli kovettunut ohueksi kuoreksi omenan päälle ja kuumuus oli vähän pehmentänyt ja kypsyttänyt omenaa, ihanaa. Keskiajan karkkia!
Pääsimme myös silittelemään 4 metristä boaa. Pikkupoika ei meinannut ensin uskaltaa mutta rohkaisi mielensä kun sanoin, että tähän saa harvoin tilaisuutta. Käärme tuntui ihan kivalle, ei inhottava. Kuiva ja liukas.
Katselimme myös havosturnajaisia...

...sekä jalkaturnajaisia, mikä olikin aika villiä menoa. Kilpailijat mäiskivät toisiaan ihan olan takaa ja varmasti tuli mustelmia.

..eikä kuolleiltakaan säästytty...


Meidän pikkupoika ampui varsijousella tauluun ja sai näin mahtavan tuloksen! Ensimmäinen "harjoitusnuoli" on tuo reunassa oleva. Matkakaan ei ollut ihan lyhyt ja aikuisille ja lapsille sama.

Ja tietysti markkinoilta olisi löytynyt vaika kuinka paljon ostettavaa. Tässä jotain..
Mies osti meille arvat ja voitimme kuvan saviastiat.
Kolmella eurolla ostin puisen rannerenkaan. Pienet korvikset on spiraalikuviolla, mikä symbolisoi henkistä kasvua.
Viikinkilaivakorviksiin liittyy sellainen tarina, että minulla on ollut tämmöiset ja vielä löytyy saman sarjan kaulakoru. Korvikset vain hävisivät ihan mystisesti jonnekin ja kävin silloin etsiskelemässä löytyisikö niitä vielä myynnissä, mutta ei. Nyt siis vuosien jälkeen löysin samanlaiset ja kaulakorukin on taas käytössä.
Vaalea neliö kuvassa on maailman kaunein heijastin. Yleensähän heijastimet on aika rumia, mutta tämä on ihan koru. Alakulmaan on kiinnitetty mustaa pitsiä. Tämä kiinnitetään hakaneulalla.
Pikkupoika osti kaksi puista miekkaa, jotka kestävät kalistelun. Otettiin eilen matsi ja se oli ihan hauskaa.
Tämän kauniin hopeidun kirjanmerkin ostin lukutoukka pojalleni.











4 kommenttia:

Ida Maria kirjoitti...

Reissu kuulosti mukavalta ja ostokset kivoja =)

Oikein ihanaa viikkoa!

Unknown kirjoitti...

Hei!
Olemme koonneet Huiskulan sivuille listan suomalaisista puutarhablogeista ja sivusi on mukana tässä joukossa. Etsimme samalla myös vuoden 2009 parasta puutarhabloggaajaa.

Voit käydä tutustumassa kerämäämme blogilistaan ja äänestää omaa suosikkiasi. Halutessasi voit myös kertoa kilpailusta blogissasi ja imuroida bannerin houkutellaksesi lukijoitasi äänestämään juuri sinua.

Vuoden paras blogi palkitaan tammikussa huippuluokan Canon digipokkarilla ja äänestäjät voivat myös osallistua kukkapalkintojen arvontaan.

Löydät blogikisan sivun ja bannerit osoitteesta www.huiskula.fi/blogit

Aurinkoista syksyä hienon harrastuksesi parissa.

Terveisin
Huiskulan väki

illusiah kirjoitti...

Menestys tuskin tulee olemaan mahtava, täällä kun on niin paljon asiaa asian vierestä!

Tiinuli kirjoitti...

Moi! Aivan ihana tuo kirjanmerkki,, missäköhän ne olivat kun minä kiertelin kojuja,, Aina jää jotain huomaamatta. Mukavaa alkanutta viikkoa !!